Aurinkosuojaus säästää energiaa ja pitää ihmiset työvireessä
Aurinko ja pidemmät päivät virkistävät pitkän talven jälkeen. Samalla toimistot ja muut tilat, joissa on suuria lasipintoja, lämpenevät vaikka käytössä olisi jäähdyttävä ilmastointi.
Siellä missä jäähdytysteho ei riitä pitämään sisälämpötilaa sopivana, alkaa myös työteho ja tarkkuus kärsiä, yleisestä viihtyvyydestä puhumattakaan. Tämä tulee kalliiksi monella tavalla. Ympäristöasioihin vakavasti suhtautuva yritys sekä sen henkilöstö ei pidä tarpeettomasta energiankulutuksesta muutoinkaan.
Monessa toimistossa lämpö myös jakautuu epätasaisesti. Etelän puolella on kuuma ellei ilmastointi ole täysillä ja pohjoisen puolella palelee. Pahimmillaan kaikkialla on ilmastoinnista johtuvaa kohinaa ja ainakin osa kokee vedon tunnetta, kun ilmastointi puhaltaa kylmää niskaan.
Aurinkosuojaus ei ole pelkkä mukavuuskysymys – se on myös tuottavuus- ja ympäristöasia.
Työterveyslaitoksen tutkimus: Lämpötila vaikuttaa työtehoon ja tarkkuuteen
Työterveyslaitoksen tutkimuksessa (Lämpötilan vaikutus työsuoriutumiseen toimisto-olosuhteissa) havaittiin, että lämpötilan noustessa liikaa, osallistujien suoriutuminen heikkeni selvästi. Virheet työssä lisääntyivät ja työntekijät kokivat vireystason laskeneen.
Jo +25 °C:ssa osa henkilöistä arvioi, että ei enää pysty keskittymään kunnolla. Kun lämpötila nousee, myös työteho ja työtyytyväisyys kärsivät – ja samalla ilmastointilaitteiden kuormitus ja sähkölasku kasvavat ellei aurinkosuojausta ole hoidettu kuntoon.
Case Oopperatalo:
Aurinkosuojaus, jota ei näe – mutta tuntee
Helsingin Oopperatalossa törmättiin tuttuun ongelmaan: aurinko kuumensi tiloja liikaa, ja jäähdytys oli kovilla. Tilojen viilentämiseen haettu ratkaisu ei saanut muuttaa arvokkaan rakennuksen ilmettä.
Ratkaisuksi löytyi 3M Prestige -aurinkosuojakalvot, jotka estävät tehokkaasti lämpösäteilyn pääsyn sisätiloihin mutta ovat ulospäin lähes näkymättömiä. Lopputuloksena sisätilat viilenivät, jäähdytyskuorma väheni ja työolot paranivat – ilman näkyviä muutoksia rakennuksen arkkitehtuuriin.
Lue koko asiakaskokemus →
Case Biokeskus 3:
Odotettua suurempi vaikutus
Helsingin yliopiston Biokeskus 3:ssa aurinko pääsi paistamaan tutkimustiloihin ja toimistoihin niin, että jäähdytysjärjestelmä ei enää riittänyt pitämään lämpötilaa kurissa. 3M:n aurinkosuojakalvot asennettiin tutkimustyötä tekevien ympäristötieteilijöiden tiloihin – ja tulokset yllättivät jopa kiinteistöpäällikön:
– Ympäristötieteilijöiden mittausten mukaan, ikkunakalvojen asennuksen jälkeen sisälämpötila laski peräti 10 asteella, 25:een lämpöasteeseen, hämmästeli Juha Kurki odotettua suurempaa lämpötilan laskua.
– Harvoin kiinteistöpäällikkö saa näin kiittävää palautetta, kuin tästä ikkunakalvojen asennuttamisesta on tullut.
Lue lisää Biokeskuksen ratkaisusta →
3M auringonsuojakalvoilla ratkaiset useamman ongelman kerralla
3M Prestige aurinkosuojakalvot vähentävät sisätiloihin pääsevää lämpösäteilyä merkittävästi, mutta päästävät edelleen valon läpi. Ne eivät peitä näkymiä ulos, mutta vähentävät häikäisyä. Samalla ne:
- Vähentävät merkittävästi jäähdyksen tarvetta
- Säästävät ympäristöä, energiaa ja kustannuksia
- Oikein sijoitettuna tasoittavat eri tilojen lämpötilaeroja
- Eivät muuta rakennuksen ulkonäköä, kun valitaan oikea kalvo
- Vähentävät jäähdytyksen aiheuttamaa vedon tunnetta ja hälyä
3M Prestige auringonsuojakalvojen avulla saadaan lämpötila laskettua miellyttävälle tasolle ympäristöystävällisesti.
Kysy aurinkosuojauksesta ammattilaisilta nyt
Jos toimistolla on paljon ikkunapintaa ja sisätilat uhkaa taas kuumentua ilman voimakasta jäähdyttämistä niin pyydä tarjous valtuutetulta 3M liikkeeltä.
Jos kaipaat lisätietoa 3M ikkunakalvoista sitä ennen niin kysy neuvoja ikkunakalvoasiantuntijaltamme.
Tämän kesän asennusajat varataan nyt
Jos ajattelit vielä miettiä asiaa myöhemmin niin katso täältä, miksi päätösten aika on nyt.